sunnuntai 4. lokakuuta 2015

12. Kilpaa kouluaitojen sisällä

Kilpailukausi alkaa olla loppumaisillaan, joten seuramme mestaruuskilpailut kouluratsastuksen parissa kilpailtiin tänä viikonloppuna. Perinteisesti ne on järjestetty meidän tallilla, joten oli ihanaa ettei kisoihin tarvinnut matkustaa, vaan sai kotikentällä näyttää taitojaan. Karkille se toki ei asiaa muuttanut; kilpailut kun kilpailut niin kaikki on kauhean jännittävää ja omakin tuttu kenttä muuttuu hornankattilaksi sekunneissa.

Ratsastimme luokat HeC (tutustumisluokan ohjelma 2003) lyhyellä radalla, ja HeB:3. HeC:ssä kilpailtiin myös seuramme minimestaruus, joka on siis suunnattu aloitteleville ratsukoille sekä nuorille hevosille.

Jo veryttelemään mennessä maneesiin Karkki oli sitä mieltä että nyt mennään ja lujaa ja kamala tuo vääräkin ovi on auki. Ja muita hevosia! Noh, keskityin veryttelyssä siis siihen että saisin sen edes jotenkin rentoutumaan, ja lähiaikoina siirtymiset on ollut meillä taikasanana, joidenka avulla on joko kiireinen hevonen rauhoittunut, tai laiskanpulskealla tuulella oleva ratsu saatu paremmin kuuntelemaan pohjetta. Pikkuhiljaa rentouden tila alkoi näkymään, ja päästiin hyvillä fiiliksillä suorittamaan ensimmäistä rataa.

HeC:ssä radalla ennen lähtömerkkiä pyöriessä yritin vielä tehdä mahdollisimman monta siirtymistä, sillä taas uusi ympäristö (ja ne kouluaidat ja kirjaimet ja kaikki, hui!). Radan pääsin aloittamaan jo ihan hyvissä fiiliksissä. Jännittyneisyys näkyi kuitenkin siinä, ettei Karkki oikein malttanut myödätä niskastaan vai jäi jäpittämään kaulansa kanssa melko ylös vanhaan kunnon kepparinyökkyyn eikä tukeudu tasaisesti kuolaimelle. Ajoittain oikeaan suuntaan rentoutumista tapahtui ja maaliin päästiin hyvin fiiliksin. Prosentit luokasta olivat meillä 63,61%, jotka riittivät 2. sijaan! Karkin ensimmäinen rusetti siis :) Ja rusetteja tuli kaksin kappalein ja ratsastajallekin mitali kaulaan, olihan sijoitus samalla myös minimestaruuden 2.sija. Päästiin myös harjoittelemaan siis palkintojenjaossa käyttäytymistä (hevonen ja ratsastaja).

Karkki ja Tiina, tallin edustus palkintojenjaossa!

HeB verkassa Karkki oli superhyvä, rento ja kulki pyöreästi. Harmillisesti tämä fiilis ei kantanut radalle asti, vaan Karkki oli ensimmäiseen rataan verrattuna vielä kireämpi. Erityisesti kentän takapääty herättää suuria tunteita, ihan jo noin arkisinkin. Ja nyt ylimääräiset härpäkkeet kentällä tekivät päätyyn ratsastamisen todella vaikeaksi. Muutenkaan en saa Karkkia kulkemaan ihan niin lähellä kouluaitaa kuin haluaisin. Sisäpohkelle tuo tulee niin helposti ihan kuuroksi muutenkin. Noh, maaliin sitä kuitenkin päästiin ehjällä suorituksella, tuloksena tästä siis 60,68%! Paremmin kuin odotin. Meidän debyytti HeB radallahan tänä kesänä päätyi tulokseen 49% ja rapiat, joten huima parannus siihen verrattuna ;D



Pääasia oli, että Karkki sai taas vähän kokemusta tästä kaikesta kisahumusta ja hyvillä mielin jatketaan treeniä taas. Tuomarin kommenttien mukaan keskitytään suoruuteen ja siihen, että hevonen olisi paremmin ohjan ja pohkeen välissä. Ensi viikonloppuna olisikin tiedossa seuran estemestaruudet, joissa olisi tarkoitus hypätä 60 ja 80cm, jännittävää!

Radat sain videolle, ja niitä kun katselee ei se jännitys niin räikeästi näy ulkopuolelle kun vertaa siihen, kuinka kamalalta tuo meno selästä tuntui :D






4 kommenttia: