Välillä pistää mietityttämään tuon tamman metkut ja oikut. Se on vähän herkkis, aina kun se sille päälle sattuu (junttisuokki- vaihde myös löytyy). Pari viimeistä päivää on koetellut kuskin hermoja, kärsivällisyyttä sekä huumorintajua.
Eilen oli tarkoitus tyhjään maneesiin päästyämme ratsastaa ihanasti ja rennosti yksinkertaista puomitreeniä, mutta homma kariutui heti alkutekijöissä. Karkki on yksin aina ollessaan kovin kyttäilevää ja jännittyvää sorttia, joten alku ratsastuksesta menee aina vähän siihen että sen saa rennoksi ja keskittymään työntekoon. Juuri kun oltiin tähän ihanaan moodiin päästy, niin treeniä vauhdittamaan saatiin jokseenkin uuttavuotta muistuttavaa äänimaailmaa. Tallihan siis sijaitsee melko lähellä ampumaratoja, joten hevoset ovat kyllä paukkeeseen tottuneet. Mutta koska Karkki on neiti herkkähipiä ja ihan yksin maneesissakin, oli äänet sille tälläkertaa ihan liikaa. Tosin oli sen kertaiset ampumaharjoituksetkin poikkeuksellisen äänekkäät. Se siis siitä ihanasta ja rentouttavasta ratsastuksesta. Loppuajan käytinkin taas siihen, että sain Karkin keskittymään työntekoon. Siirtymisiä , siirtymisiä ja vielä kerran siirtymisiä.
 |
| Mikä siellä paukkuu? |
Tänään selkään noustessa ei jännittyneisyydestä ollut tietoakaan, pikemminkin alkuun liikehdintä muistutti jokseenkin täin tarpomista tervassa. Mutta auta armias kun Karkin elämässä tapahtuu suuria muutoksia! Suureksi muutokseksi tällä kertaa riitti, että yksi muutamasta ratsukosta maneesissa lähti kesken treenimme pois. Lopputulos: alla olikin ruutitynnyri. Parien pukkien ja loikkien siivittämänä jatkettiin harjoituksia. Toisaalta tällä kertaa työntekoon keskittyminen ei juurikaan kärsinyt, pikemminkin sen oma moottori käynnistyi paremmin.
En aina vaan pysy tuon mielenliikkeistä mukana. Mutta ehkä se nyt vaan on tällaista nuoren hevosen (tamman) kanssa, toivottavasti luonteen tasaantumista tapahtuu tulevaisuudessa :D
 |
| Plää! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti